Ketä sinä kannustat?


Pirkanmaan Osuuskauppa järjestää kahdesti vuodessa Kannustajat-äänestyksen ja jakaa 35 000 € lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Ryhdy Kannustajaksi ja vaikuta, miten tuki jaetaan.

Mahdollista lapselle

Jokainen lapsi ja nuori on täynnä mahdollisuuksia, jotka vain odottavat toteutumistaan. Harrastusten kautta se onnistuu! Seurat ja yhdistykset tekevät arvokasta työtä lasten ja nuorten harrastus- ja hyvinvointimahdollisuuksien edistämiseksi. Pirkanmaan Osuuskauppa haluaa tukee niitä asiakasomistajiensa avustuksella. Kannustajat-äänestys järjestetään kaksi kertaa vuodessa.

Tuen jakautuminen

Äänestystuloksen perusteella 35 000 euron tukipotti jaetaan korkeintaan 20:lle eniten ääniä saaneelle yhdistykselle. Alueellisuutta pidetään silmällä Osuuskaupan asiakasomistajamäärän suhteessa: 50 % tuetuista yhteisöistä on Tampereelta ja 50 % muualta Pirkanmaalta. Tuki jaetaan siis kymmenelle eniten ääniä saaneelle tamperelaiselle yhdistykselle ja kymmenelle eniten ääniä saaneelle pirkanmaalaiselle yhdistykselle, jonka kotipaikka on muualla kuin Tampereella.

Kummassakin sarjassa jaetaan 17 500 €. Suurin jaettava tukisumma on 3 000 € ja pienin 1 000 €:

  • 3 000 x 1
  • 2 500 x 2
  • 2 000 x 1
  • 1 500 x 3
  • 1 000 x 3

Lisäksi kaikki äänestyksessä mukana olevat yhdistykset, jotka jäävät äänestyksessä tuen ulkopuolelle, osallistuvat yhden 1 000 € arvoisen tukisumman arvontaan.

Kaipaako seurasi kannustusta?

Kahdesti vuodessa järjestettävän Kannustajat-äänestyksen kautta Osuuskaupan 35 000 euron tukipotti ohjataan paikallisille yhdistyksille.

Toukokuun äänestykseen ilmoittautuminen on päättynyt.

Miten yhdistys voi päästä kannustettavaksi?

  • Olette rekisteröity yhdistys.
  • Toimitte Pirkanmaan Osuuskaupan toimialueella
  • Toimitte alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastustoiminnan tai lasten ja nuorten hyvinvointia edistävän toiminnan parissa
  • Toimintanne on jatkuvaa, ei voittoa tavoittelevaa.
  • Ohjaatte tuen vähintään 50:lle.
  • Ohjaatte tuen harrastetoimintaan, ei liigatasolle.
  • Käytätte tuen vastuullisesti.
  • Ette ole saaneet Kannustajat-tukea marraskuun 2023 äänestyksessä. Jos yhdistyksen yksi joukkue tai jaosto on saanut Kannustajat-tukea, tämä ei estä muita hakemasta seuraavaan äänestykseen.
  • Keskitätte yhdistyksen hankinnat mahdollisuuksien mukaan Pirkanmaan Osuuskaupan toimipaikkoihin.
  • Teette tukisummalla hyvää omassa yhteisössänne. Kerrotte näistä sydänteoista ennen äänestystä ja raportoitte niistä äänestyksen jälkeen Pirkanmaan Osuuskaupalle ja omissa kanavissanne esim. somepostauksin ja artikkelein.
  • Jokainen mukana oleva seura tai yhdistys tekee 30.4.2024 mennessä valitsemassaan kanavassa ainakin yhden Kannustajat-äänestykseen liittyvän julkaisun ja lähettää siitä tiedon (linkki, kuva tms.) osoitteeseen Viestinta.Pirkanmaa@sok.fi.
  • Tukipotista osalliseksi päässeet seurat ja yhdistykset tekevät 31.10.2024 mennessä julkaisun, jossa he kertovat, mitä hyvää potilla on saatu aikaan tai suunnitellaan tehtäväksi. Pirkanmaan Osuuskauppa voi käyttää näitä tarinoita Kannustajat-markkinoinnissa.

Ilmoittautumalla mukaan seura tai yhdistys hyväksyy nämä pelisäännöt.

Äänestä suosikkiasi!

35 000 euron tukipotin jakautumisesta seuroille ja yhdistyksille äänestetään asiakasomistajien kesken jälleen 14.–31.5.2024.

Äänestyssähköposti lähetetään 14.–16.5. täysi-ikäisille Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajille ja asiakasomistajatalouteen kuuluville henkilöille:

  • Joiden sähköpostiosoite on päivitettynä S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin. Sähköpostiosoitteen voi lisätä esim. osoitteessa S-käyttäjätili.fi, S-mobiilissa Omat tiedot -kohdassa tai asiakaspalvelupisteessämme (Lielahden ja Kalevan Prismat sekä Sokos Tampere).
  • Jotka asuvat Pirkanmaan talousalueella ja joiden pääasiallinen osuuskauppa on Pirkanmaan Osuuskauppa.
  • Jotka eivät ole kieltäneet tutkimuskyselyä.

Olemme mukana toukokuun äänestyksessä

Tampere

  • Atalan koulun vanhempainyhdistys ry
  • Elixiria Sport ry
  • Ilves Ry, Ringettejaosto
  • Ilves ry/Salibandy
  • Ilves-Kissat juniorit ry
  • Jalkapalloseura Tampere United ry
  • Kalevan Suuntatytöt ry
  • Kotae ry
  • Lasten Tampere ry
  • Linnainmaan Koti ja Koulu ry
  • Mansen Molskis ry
  • Mielenterveysomaiset Pirkanmaa FinFami ry
  • Setlementti Tampere ry
  • SOS-Lapsikylä
  • SyliRy, syöpään sairastuneiden lasten vanhempien yhdistys
  • Tampere Saints Ry
  • Tampereen alueen palokuntanuoret rt
  • Tampereen Icehearts ry
  • Tampereen Kesäsiirtolayhdistys ry
  • Tampereen Pyrintö Ry. /Cheerleading-jaosto
  • Tampereen Työväen Naisvoimisteljat - TTNV ry
  • Tampereen Vihuri ry
  • Tappara Ry /Tappara U9
  • Tappara ry Taitoluistelu
  • TaTU Tampere ry
  • Varala-Tiimi ry
  • Vehmaisten Urheilijat ry
  • Viinikan Siniset ry
  • Teiskon Urheilijat Ry

Muu Pirkanmaa:

  • Akaa: Akaa Futsal ry
  • Akaa: Viialan Kulttuuriklubi ry
  • Hämeenkyrö: Kyröskosken Työväen Voimistelu- ja urheiluseura Kiskojat ry
  • Hämeenkyrö: Parkunmäen Apassit ry
  • Hämeenkyrö: Voimisteluseura Kyrön Kieppi ry
  • Ikaalinen: Ikaalisten urheilijat ry / salibandy
  • Kangasala: Kangasalan Urheilijat KU-68 ry
  • Kangasala: Lentopalloseura Kangasala Juniorit
  • Kangasala: Ruutanan koulun vanhempainyhdistys ry
  • Kangasala: Sariolan koulun vanhempainyhdistys
  • Lempäälä: Erä-Pirkot ry
  • Lempäälä: Lempäälän Kisa ry
  • Lempäälä: Lempäälän Pandat ry
  • Lempäälä: Lempäälän Voimisteluseura
  • Lempäälä: Lempäään Kisa Yleisurheilu
  • Lempäälä: Kyynärön Kiertäjät ry
  • Mänttä-Vilppula: Mäntän Nuorisosirkus ry
  • Mänttä-Vilppula: Vilppulan Tähti ry
  • Nokia: Basketball Club Nokia ry / 2013 tytöt ja pojat
  • Nokia: BC Nokia 2014-2015 tytöt ja pojat
  • Nokia: BC Nokia T2012 & P2012
  • Nokia: Nokian Judo Ry
  • Nokia: Nokian KrP 2012/2013
  • Nokia: Nokian Partiotytöt ry
  • Nokia: Nokian Pyry Ry Voimistelujaosto
  • Nokia: Nokian Urheilijat Ry, Ringettejaosto
  • Nokia: Nokian Voimisteluseura ry
  • Nokia: Siuron voimistelu- ja urheiluseura Tuisku ry
  • Orivesi: Oriveden 4H-yhdistys ry
  • Orivesi: Oriveden Tuisku ry
  • Parkano: Parkanon 4H-yhdistys ry
  • Pirkkala: Partiolippukunta Pirkkalan Sotkapojat ry
  • Pirkkala: Pirkkala-Lempäälän 4H-yhdistys
  • Pirkkala: Pirkkalan Pirkat ry
  • Pälkäne: MLL Pälkäneen yhdistys ry
  • Ruovesi: Ruoveden 4H-yhdistys
  • Sastamala: Fc Vapsi Ry / T2014 ja P2014 joukkueet
  • Sastamala: Jokilaakson hevosystävät ry
  • Sastamala: Lantulan seudun kyläyhdistys ry
  • Sastamala: Voimistelu- ja urheiluseura Mouhijärven Malli ry
  • Urjala: Urjalan 4H-yhdistys
  • Valkeakoski: Fc Haka Juniorit ry /P2014
  • Valkeakoski: Sääksmäen-Metsäkansan nuorisoseura ry.
  • Valkeakoski: Valkeakosken Pelastakaa Lapset ry
  • Valkeakoski: Valkeakosken VPK
  • Valkeakoski: Walklandia ry
  • Vesilahti: Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vesilahden yhdistys ry
  • Virrat: Golf-Virrat ry
  • Virrat: Virtain Pallokarhut ry
  • Ylöjärvi: Mutalan koulun vanhempainyhdistys ry.
  • Ylöjärvi: Taistelijan talo-palveluyhdistys ry
  • Ylöjärvi: Takamaan kyläyhdistys ry
  • Ylöjärvi: Ylöjärven Pallo YPA ry
  • Ylöjärvi: Siltatien yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys SILVY ry